Valmentaja vaateiden maastossa - yksinkö?

Valmentajan työssä on aina vaativuustekijöitä, jotka haastavat ja kuormittavat valmentajaa. Tällaisia vaativuustekijöitä voidaan jakaa usealla eri tavalla. Valmentajalla voi olla vuorovaikutuskuormaa tai hän voi joutua tekemään työnsä yksin. Hänellä voi olla fyysiset työolosuhteet hankalat, kuten esimerkiksi kylmässä työskentely tai epäsäännölliset työvuorot. Harvoin näistä vaativuustekijöistä päästään kokonaan eroon. Ne ikään kuin kuuluvat työhön.

Sinänsä vaativuustekijät eivät kaada, mikäli valmentajalla on myös sopivasti voimavaratekijöitä, jotka tukevat, inspiroivat ja edesauttavat valmentajaa työtehtävien tekemisessä. Esimerkiksi luottamus esihenkilöön ja hänen oikeudenmukaiseen toimintaansa, suojelee valmentajaa monelta. Yhtä lailla työn sopiva haasteellisuus, jossa valmentaja kokee, että osaa ja kykenee toimimaan, puskuroi erittäin tehokkaasti liiallisilta vaateilta. Mikäli oleelliset voimavaratekijät ontuvat, valmentajan hyvinvointi ja työssä jaksaminen sekä sitoutuminen vähenee. Hän ei tule pärjäämään urheilun vaateiden maastossa.

Valmentajan työhön kohdistuu odotuksia monelta eri suunnalta, kuten urheilijoiden, median, yleisön, sponsoreiden ja työnantajan taholta. Odotukset luovat paineita onnistumisesta. Onnistuminen lisää odotuksia jne. Näin odotukset valmentajan työstä luovat yhden harson vaateiden maastoon. Mikäli odotukset jäävät sanattomiksi ja pysyvät piilossa rivien välissä, se haastaa valmentajaa ja hänen jaksamistaan entistä enemmän. 

Valmentajan työhön liittyy myös paljon käsityksiä siitä, miten hänen tulisi työnsä tehdä. Urheilussa on paljon ihmisiä, joilla on tietoa tai ainakin mielipide siitä, miten huipulle päästään. Tämä tieto sisältää sekä psykologisen, sosiaalisen että fyysisen todellisuuden. Nämä käsitykset luovat valmentajan työhön vaateita, jotka alkavat edustaa normeja ja käsityksiä ”hyvästä valmentajuudesta”. Valmentaja saa karrikoiden olla tarkkana, mitä hän uskaltaa sanoa, kenelle ja miten.

Vastuullinen toiminta on sivuseikka, kun valmentajan jokaista sanaa käsitellään kontekstin ulkopuolella.  Karrikoiden valmentaja on vastuuton ja asiaton, mikäli hän puuttuu, on puuttumatta tai sanoo tai jättää sanomatta. Tällaisessa vaateidenmaastossa valmentaja ei välttämättä uskalla enää valmentaa, koska pelkää joutuvansa silmätikuksi. Valitettavan usein tämä ydintehtävän (eli uskallus valmentaa) laiminlyöminen johtaa juuri siihen, mitä hän pelkää. Häntä pidetään vastuuttomana, osaamattomana ja kyvyttömänä valmentaa.

Mikäli valmentaja jää yksin tämän kaiken keskellä, hän oletettavasti jättää työtehtävän, vähintään kasvattaa sellaisen suojan itsen ja muiden välille, ettei hän voi enää henkisesti hyvin eikä kykene enää valmentamaan tasolla ja tavalla, joka on ollut hänen vahvuutensa. Joka tapauksessa lopputulema on huono valmentajan itsensä, mutta myös urheilijoiden kuin työnantajankin kannalta.

Mitä siis tehdä?

Paljon on tehtävissä eikä mikään tehtävissä oleva asia ole yksinkertainen tai kerralla kuntoon tuleva. Ohessa kuitenkin joitain alkuja.

Rakenteelliset tekijät riittävälle tasolle:

Tärkein yksittäinen asia rakenteissa on huolehtia, että nk. backup on kunnossa. Toisin sanoen tiukassa paikassa, voiko valmentaja luottaa siihen, että esihenkilö seisoo tukena. Voiko luottaa siihen, että asioista, jotka vaikuttavat valmentamiseen, kerrotaan heti, jos niitä tulee? Voiko luottaa siihen, että asiat pyritään yhdessä ratkomaan ennen kuin ryhdytään irtisanomisiin?

Jos tällainen tuki puuttuu, valmentajan kannattaa hakea itselleen tuki työyhteisön ulkopuolelta. Se voi auttaa tiukassa paikassa, vaikka rakenteisiin se ei tokikaan auta.

Vuorovaikutus ja jakaminen:

Tärkein yksittäinen asia jakamisessa on avata auki omaa tapaa valmentaa, perusperiaatteita, miten johtaa ja miten kommunikoi urheilijoiden ja ympärillä olevien ihmisten kanssa. Oleellista on, että kuulija ymmärtää sen, mitä valmentaja sanoo. Vaikka tuntuisi jankkaamiselta, kannattaa tarkistaa, miten oma viesti ymmärrettiin.

Itsetuntemuksen ja -ymmärryksen kehittäminen:

Tärkein yksittäinen asia itsetuntemuksen kehittämisessä on sen hyväksyminen, että virheitä tulee. Kukaan ei ole täydellinen. Virheet ovat inhimillisiä ja kuuluvat ihmisyyteen. Oleellista onkin työ näiden virheiden ja omien mokien jälkeen. Miten oppia itsestä uutta ilman, että rakentaa piiloagendaa virheettömästä valmentajasta? Miten osoittaa itselle ja muille oman tarkoitusperänsä ilman loukkaamatta omia tai toisen oikeuksia? Millaista tukea valmentajalle on organisaatiossa tarjolla tämän suhteen?

Valmentajan työhyvinvointiin panostaminen on investointi, ei kustannus. Siitä hyötyy koko yhteisö. Läpinäkyvyys, avoimuus, autenttisuus, luottamuksen rakentaminen ja ajan varaaminen ovat hyviä kulmakiviä niin valmentajan kuin urheilijankin hyvinvoinnin ja suorituskyvyn rakentamiselle urheilun vaateiden maastossa. Näin kukaan ei pääse jäämään yksin, edes vahingossa.

Kirjoittaja Satu Kaski