Mitä eroa on psyykkisellä valmennuksella, hyvinvoinnin tuella ja psykoterapialla?

Urheilun ja valmennuksen maailmassa mielen hyvinvoinnista puhuminen on yleistynyt, mikä on todella hienoa. Kun puhuminen yleistyy, samalla on tärkeää erottaa kaksi eri tasoa: valmennus ja terveydenhuolto, psyykkinen valmennus ja kliininen urheilupsykologia.

Psyykkisessä valmennuksessa yksinkertaistaen keskitytään suorituskyvyn kehittämiseen ja urheilijan henkisten taitojen vahvistamiseen. Tämä tapahtuu monessa tasossa ja usealla eri tavalla. Riippuen psyykkisen valmentajan koulutus- ja kokemuspohjasta sekä hahmottamistavasta, psyykkisessä valmennuksessa tekemisen lisäksi pyritään lisäämään urheilijan ymmärrystä itsestä ajattelun ja tunteiden tutkimisen avulla. Tällaisia taitojen ja vahvuuksien harjoittamista on useanlaisia ja ne suunnitellaan aina suhteessa tavoitteisiin.

Kognitiivisiin taitoharjoitteisiin kuuluu muun muassa vireystilan säätely ja huomion suuntaaminen, emotionaalisiin taitoharjoitteisiin kuuluu muun muassa tunnesäätelyn ja sisäistä varmuutta tukevien asioiden vahvistaminen. Sosiaalisiin taitoharjoitteisiin taas kuuluu muun muassa vuorovaikutustaidot ja palautteen antaminen ja vastaanottaminen sekä ryhmässä toimiminen. Psyykkinen valmennus on nimensä mukaisesti valmennusta; sen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa.

Terveydenhuollossa kliiniseen urheilupsykologiseen toimintaan kuuluu ehkäisevän työn lisäksi oireiden, vaikeuksien ja toiminta- sekä suorituskyvyn laskuun liittyvien tekijöiden tunnistaminen, ja niissä toipumisen tukeminen. Ehkäisevä työ on henkisen terveydentilan tarkistusta ja henkiseen hyvinvointiin tähtäävien tukipilareiden vahvistamista. Korjaava työ taas painottuu tavalla tai toisella hoitamiseen ja kuntoutumiseen.

Terveydenhuollossa usein käytetään liikennevaloja kuvastamaan eri toimintojen eroja: vihreä valo tarkoittaa ehkäisevää työtä ja henkisen hyvinvoinnin tukemista. Tällöin urheilijalla on etupäässä vireystila ja elämänhallinnan tunne suht hyvällä tasolla. Oranssi valo tarkoittaa lievää oirehdintaa, jolloin esimerkiksi kuormitusta on enemmän, tekeminen takkuaa, suoritustaso heittelehtii ja keho alkaa ylivirittäytyä. Punaiselle mentäessä oireet ovat jo ongelmia. Käytännössä ihminen voi jo huonosti ja kärsii mielenterveyden ongelmista. Usein tällöin tarvitaan jo intensiivisempi hoito ja mahdollisesti kuntoutuspsykoterapiaa.

Psykoterapian tavoitteena on auttaa lieventämään ihmisen kärsimystä sekä auttaa häntä selviytymään elämän ongelmatilanteista. Urheiluun ja kliiniseen urheilupsykologiaan perehtynyt psykoterapeutti (urheilupsykoterapeutti) osaa työssään huomioida myös urheilun erityispiirteet.

Yksinkertaistaen edellä sanottu terveydenhuolto on hoitoa, ei valmennusta, vaikka terveydenhuollosta voidaan myös ostaa valmennuksellisiakin palveluita.

Apua tarvitseva ei osaa eikä hänen tarvitse osata pohtia, mistä apu löytyy. Tämän vuoksi on tärkeää, että urheiluyhteisö on valmistautunut myös potentiaalisiin henkisen terveyden haasteisiin ja kriisitilanteisiin. Urheiluorganisaatioissa on hyvä laatia jonkinlainen toimintamalli, mihin ohjataan, mikäli valmentajan, urheilijan tai muun toimijan huoli herää. Tällaisissa toimintaohjeissa kannattaa myös kirjata konkreettisesti, kuka tai ketkä ovat teillä yhteyshenkilöt. Toimintamallin tekeminen edellyttää, että osataan erottaa, mitkä asiat kuuluvat valmennukseen ja mitkä terveydenhuoltoon.

Kysymyksiä, jotka voivat auttaa rakentamaan teille sopivaa toimintamallia:

-       Toimiiko teillä psyykkinen valmentaja tai urheilupsykologi?

-       Mitkä asiat ja teemat eivät kuulu valmennukseen (fysiikka-, laji- tai psyykkiseen valmennukseen)?

-       Miten avoimesti teillä on tiedossa kenen tai minkä tahon puoleen kääntyä, jos oma henkinen hyvinvointi huolestuttaa?

-       Miten toimintamallissa huomioidaan akuutit kriisitilanteet ja pieni oirehdinta?

Kirjoittaja Satu Kaski