Mielenterveys on osa huippukuntoa - myös urheilijalle

Mielenterveydestä puhutaan paljon ja sitä pidetään tärkeänä asiana osana huippukuntoa. Vaikka urheilijan elämä voi ulospäin näyttää ihailtavan kurinalaiselta ja tavoitteelliselta, se on silti ihmisen elämää suruineen ja iloineen. Vaikka harjoitukset, palautuminen, ruokailu ja muu arki voidaan suunnitella huolella, harvoin elämä menee, kuten on suunnitellut.

Tiedämme, että kilpaurheilu huipputasolla vaatii paljon. Urheiluun liittyvä turvattomuus ja epävarmuus ovat osa arkea: esimerkiksi loukkaantumisriski on olemassa, vaikka urheilija pyrkisi kaikin tavoin ehkäisemään sitä. Paine menestyä, epäonnistumiset, mahdollinen huoli omasta riittävyydestä ja tulevaisuudesta ovat asioita, joita lähes jokainen urheilija kohtaa. Nämä ovat vain muutamia tekijöitä, jotka lisäävät kuormaa, myös henkiselle terveydelle.

Mitä jos vaan ei jaksa

Me tiedämme, että mielenterveysongelmat eivät ole heikkouden merkki, vaan inhimillinen osa ihmisen elämää. Me tiedämme, että esimerkiksi ahdistus on erittäin yleistä urheilijoilla. Mieliala voi laskea ja syöminen sekä käsitys omasta kehosta voi häiriintyä. Me tiedämme myös, että riippuvuushäiriöt eivät ole harvinaisia urheilijoilla. Yhtä lailla urheilu on voinut tuottaa henkisen trauman, sietokyvyn ylityksen tai jonkinlaisen henkisen mustelman, joka häiritsee ja haittaa elämää.

Huolimatta tiedosta, oman voinnin huomaaminen voi olla vaikeaa. Voi olla kivuliasta myöntää olevansa ihminen, joka ei jaksa tai jonka vointi on niin huono, että ei enää pärjää rakastamassaan lajissa, tai joka ei edes enää halua urheilla.

Sen myöntäminen, että ei voi hyvin, on ensi askel toipumista. Joskus se on se merkittävin askel, koska kieltämällä tai välttelemällä sitä helposti pyrkii tekemään kaikkensa, ettei psykologinen kipu tunnu. Näin yhteys itseen, kehoon ja elämään ylipäätään alkaa kadota. Jossain kohtaa pakka kaatuu. Kukaan ei jaksa loputtomiin ”suorittaa elämäänsä”. Ei ole harvinaista, että vasta sitten, kun ahdistava ja puristava tunne kaataa maahan, sitä myöntää, että nyt on pysähdyttävä. Tämä pysähdys ja sen myöntäminen, että ei voi hyvin, mahdollistaa avun hakemisen. Oman tilanteen hyväksyminen on prosessi. Se on jo osin osa hoitoa.

Usein urheilijan mielenterveysongelmissa vahvistetaan tavalla tai toisella itseymmärrystä. Oman haavoittuvuuden hyväksymisen kautta urheilijalle mahdollistuu löytää uudenlainen yhteys itseen. Mielenterveys on osa tämän yhteyden muodostumista. Heikkoudesta kasvaa vahvuutta. Haavoittuvuudesta tulee osa inhimillistä ihmisyyteen kuuluvaa osaa. Tekeminen palvelee itseä eikä päinvastoin. Itsen kuuntelu on joustavaa ja arki huokoista. Suoritusten variaatio saa olla.

Miten ja mistä apua saa?

Apua on saatavilla – ja sitä kannattaa hakea heti, kun tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa. Helpommin sanottu kuin tehty. Alla kuitenkin muutamia tapoja ja askeleita:

• Voisitko puhua jollekin luotettavalle: Valmentajalle, joukkuetoverille, vanhemmalle, ystävälle, puolisolle? Joskus se, että puhuu jollekin, voi jo helpottaa hieman oloa. Toki tärkeää on, että toinen kuuntelee ja haluaa olla tukena.

• Voisitko hakea kliinisen urheilupsykologian ammattilaisen apua: Kliiniseen urheilupsykologiaan erikoistunut urheilupsykologi tai psykoterapeutti on perehtynyt mielenterveysongelmiin ja osaa ottaa huomioon urheilun erityispiirteet.

• Tiedätkö, miten oma urheilujärjestö on huolehtinut tukipalveluista tai vakuutusturvasta: Monet lajiliitot, seurat ja Olympiakomitea voivat tarjota vakuutusturvan, johon kuuluu fyysisen terveyden lisäksi tuki henkisen terveyden ongelmiin. Joissain järjestöissä on myös yhteydet matalan kynnyksen palveluihin mielenterveyden tukemisessa.

• Osaatko ennakoida eli sinun ei tarvitse odottaa kriisiä: Apua voi hakea myös matalalla kynnyksellä. Tiedätkö, mitkä ovat tyypilliset hiljaiset merkit jaksamisesi suhteen tai kuormittumisen tai motivaation laskun suhteen? Henkisen valmennuksen avulla voit myös rakentaa omaa henkisen hyvinvoinnin karttaa, jotta sinä tai joku läheinen on hereillä sen suhteen, miten sinulla menee - ja avun hakemisen kynnys madaltuu.

Lopuksi

Jokainen urheilussa toimiva, kuten valmentaja, joukkueenjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja vanhempi voi omalla esimerkillään näyttää, että mielenterveydestä puhuminen on sallittua ja tärkeää. Kyse ei ole vain yksilön jaksamisesta, vaan koko yhteisön hyvinvoinnista. Muistetaan, että avun hakeminen ei vie urheilijaa pois radalta, vaan se voi olla juuri se, mikä pitää hänet mukana pelissä. Meidät löydät www.utha.fi sivuilta. Ole yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Kirjoittaja Satu Kaski