Kiire- itseaiheutettu tunneko?

Saamme usein UTHA:ssa työnohjauksissa, työterveyspsykologin vastaanotolla ja henkisen valmentautumisen sparrauksissa käsitellä kiireen tunnetta. Monelle valmentajalle, taiteilijalle ja urheilijalle kiire on tuttu tunne. Se pitää stressitason korkealla, estää olemasta hetkessä ja vaikuttaa myös suorituskykyisyyteen hyvinvoinnin lisäksi.

”Pitäisi ehtiä pitää henkilökohtaiset keskustelut jokaisen rosterissa olevan pelaajan kanssa ja suunnitella myös tulevaa kautta” (valmentaja)

”Pitäisi valmistautua tulevaan konserttiin, mutta tämän päivän esiintyminen on akuutti hoidettava asia valmistautumisineen” (muusikko)

”Pitäisi hoitaa opiskelu tehtävä, yhteys sponsoriin ja ehtiä treeneihin. Kiva olisi ehtiä myös levätä” (urheilija)

Yllä olevat sitaatit lienee tuttuja monelle valmentajalle, taiteilijalle ja urheilijalle. Kiirettä pitää; asioita on paljon ja jokaisen deadline painaa päälle. Kun tuntuu, että aika ei riitä kaikkiin esillä oleviin asioihin, koemme virittäytymistä kehossa, stressin ja ahdistuksen tunnetta. Meillä jokaisella on myös oma rajamme sille, mikä näissä tuntemuksissa on liikaa ja mikä sopivasti.

Joillekin kiireen tunne ahdistaa, stressaa ja vie yöunet, kun hän pohtii kaikkia tekemättömiä asioita. Pahimmillaan ei saa tehtyä mitään. Tai tekemisen taso ei ole lähelläkään sitä potentiaalia, mitä hänellä olisi parhaimmillaan käytössä. Korkean vaatimustason kentällä, kuten urheilu ja taide usein ovat, kiire tuo takkuja ja esteitä potentiaalin virittämiselle.

Joillekin samantapainen tilanne virittää sopivasti ja hän nauttii siitä, että asioita on paljon ja yhtä aikaa päällekkäin. Hänelle ei tuota ongelmaa hyppiä asiasta toiseen. Hän voi sen sijaan stressaantua siitä, kun pöydälle ilmaantuu jotain, mitä hän ei ollut suunnitellut.

Kiireen tunne voi syntyä itsestä johtuvista tekijöistä tai ulkopuolisista tekijöistä.

Joskus kiireen saa aikaan itse:

- asioita viivyttelee ja tekee ne vasta, kun deadline on lähellä.

- asioita ei osaa tai halua delegoida.

Koska aika on rajallista, on väistämätöntä, että joutuu aikataulujen takia tiukille.

Joskus kiireen tuo ulkoiset syyt, kuten häiriöt liikkumisen suhteen tai se, että muut eivät hoida asioita sovitusti. Näin itsellekin kasautuu asioita tietylle ajanjaksolle turhan paljon.

Joskus taas systeemi tuo kiireen itselle. Esimerkiksi organisaatiossa ei toteuteta asioita suunnitelman mukaan, vaan esimerkiksi yhtäkilliset johdon tai muiden valtaa pitävien innostukset ja intressit sekoittavat ihmisten aikataulut. Näin omat suunnitellut työt siirtyvät näiden akuuttien ja impulsiivisilta tuntuvien intressien edessä: kiireen tunne on taattu.

Joskus taas organisaatiossa halutaan tehdä paljon, laajasti ja pieteetillä. Urheilussa ja taiteessa voi aina tehdä paremmin, enemmän ja laadukkaammin. Joskus asiat vievät mennessään eikä kukaan malta pohtia, kuka uudet hankkeet ja ideat toteuttaa. Ei ole harvinaista, että urheilussa ja taiteessa tällaiset hallitusten ideoimat hankkeet päätyvät yksittäisten työntekijöiden pöydälle. Näin jokainen heistä paahtaa aamusta iltaan ja kiireen tunnekin muuttuu normaaliksi olotilaksi.

Esimerkit ovat karrikoituja, mutta kertovat, miten kiireen tunnu voi syntyä. Kiireen tunteeseen usein kehotetaan hyödyntämään omia itsejohtamisen keinoja. Toisin sanoen,

-       muista, että voit tehdä vain yhden asian kerrallaan.

-       tee aikataulut ja pidä niistä kiinni.

-       hengitä hetkessä ja pidä mikrotaukoja.

-       pohdi, kaatuuko maailma, jos joku asia jää tekemättä.

-       keskustele itsellesi tärkeän ihmisen kanssa, mitä voi jättää tekemättä.

Myös systeemi ja yhteisö voivat tehdä yhdessä paljon asioita. Toimintatavat muuttuvat helpommin, kun ne tehdään yhdessä. Toisin sanoen,

-       pohtikaa, miten esillä olevat asiat edistävät ydintehtävien tekemistä ja tavoitteiden saavuttamista.

-       koittakaa löytää tekemisestä maksimin minimitaso. Toisin sanoen, mikä minimimäärä riittää ja mikä on eetoksen mukanaan tuomaa turhaa tekemistä, tyyliin: ”ollaksemme parhaita tulee tehdä näin”.

-       pohtikaa, mikä on kiireen vastakohta: onko se aika-, asia-, tunne- vai henkilökeskeinen. Kun löytyy vastakohta, voi jokaista asiaa peilata sen kautta: miten saisitte siihen ”rauhaa, tilaa, väljyyttä tai huokoisuutta”.

Joskus kiireen tunteen kanssa on pulassa ja tulee olo, ettei yksin selviä. Silloin kannattaa hakea apua. Yhteisöjen ja yksilöiden sparraus, valmennukset ja työnohjaus ovat hyviä väyliä päästä tarkastelemaan kiireen tunteen dynamiikkaa ja sen alla olevia pohja virtoja.

Kirjoittaja Satu Kaski