Ylivirittäytyminen – kun hyvä valmistautuminen kääntyy itseään vastaan

Virittäytyminen, eli henkinen ja fyysinen valmistautuminen tulevaan tehtävään on tärkeä taito niin urheilussa kuin taiteen saralla. Se auttaa suuntaamaan huomion oleelliseen, valmistautumaan koitoksiin ja heittäytymään tekemiseen. Kun keho aktivoituu sopivasti ja mieli virittäytyy oikealle taajuudelle, pystymme toimimaan keskittyneesti ja tarkoituksenmukaisesti. Virittäytymistä tarvitaan niin päivittäisissä rutiineissa kuin keskittymistä vaativissa tehtävissä. Virittäytyminen on oleellista, kun halutaan suoriutua huipulla.

Virittäytymisen janan toisessa päässä on ylivirittyneisyys. Kun vire nousee liikaa, se ei enää palvele tekemistä – päinvastoin se alkaa estää sitä. Ylivirittäytynyt mieli jarruttaa, vaikka yrittäisi eteenpäin niin kutsutusti kaasu pohjassa. Ponnistelu muuttuu takkuiseksi, olotila levottomaksi ja ajatus sirpaleiseksi. Yksittäiseen suoritukseen liittyen ylivirittäytyminen tekee hallaa, se tuntuu pilaavan hyvän harjoittelun ja saa meidät alisuoriutumaan. Pitkään jatkuessa ylivirittäytyminen estää kehityksen, palautumisen ja tuottaa henkistä ja fyysistä pahoinvointia.

Ylivirittäytymisen taustalla on useita eri syitä. Meillä voi olla huoli siitä, onnistummeko tai pelkoa epäonnistumisesta ja sen merkityksestä itselle. Yhtä lailla taustalla voi olla liiallista kuormittuneisuutta elämän eri osa-alueilla. Yksittäisinä asioina ne eivät kaataisi, mutta kaikki yhdessä alkavat heiluttaa venettä. Usein kuormitus kasvaa pikkuhiljaa. Ei siksi, että olisimme heikkoja, vaan siksi että pöydällä on liikaa yhtä aikaa. Kukaan ei kykene tekemään kaikkea. Joskus takana on myös liiallista vaativuutta itselle. Vaateita, joita kukaan ei oikeasti pystyisi edes täyttämään, ainakaan kovin pitkään. Ylivirittäytyminen kuormittaa ja on pitkässä juoksussa haitallista hyvinvoinnille, tuottaa pahaa oloa, ja pitkäkestoisena voi olla jopa pohja mielenterveyden ongelmille. Siksi siihen on tärkeää suhtautua vakavasti.

Mitä siis tehdä?

Ensimmäinen askel on hyväksyä tosiasia: Ylivirittäytymistä ei voi komentaa katoamaan tahdonvoimalla. Mitä enemmän sitä yrittää painaa alas, sitä kovempaa mieli usein vastustaa. Siksi ensimmäinen askel on huomata ja hyväksyä, että ”nyt olen ylivirittäytynyt”. Tällaiseen hyväksymiseen ei tulisi liittyä arvostelua eikä syyttelyä. Vain toteamus: “Näin minun kehossani ja mielessäni nyt tapahtuu.” Usein asian hyväksyminen tuo jo hitusen väljyyttä. Jo se voi keventää askelta. Joskus asian hyväksyminenkin on pitkä ja vaivalloinen prosessi.

Toinen askel on kuunnella omia tarpeita, ja toisaalta pyrkiä kohtaamaan se, mitä mahdollisesti välttelee. Esimerkiksi, mitä tarvitsisit juuri nyt? Mitä merkitsisi ja mikä pelottaa, jos et saisi, mitä toivoisit? Mitä tapahtuisi, jos epäonnistuisit? Mitä epäonnistuminen merkitsisi? Olisiko se katastrofi vai myös mahdollisuus kasvaa?

Kolmas askel on palauttaa itsesi aina sen hetken oleellisten asioiden äärelle. Pohdi, mitkä asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä. Mihin haluat käyttää rajallisen energiasi ja aikasi? Ihmisen keho voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Mieli voi karata minne tahansa – mutta sen voi myös kutsua takaisin. Kun huomaat sen karanneen, pysähdy ja huomaa asia. Tunne maa jalkojen alla ja palaa hetkeen. Tee se yksi asia, joka oli edessäsi. Anna sen riittää.

Jos tuntuu, ettet pärjää yksin, älä jää yksin, vaan hae apua. Ylivirittyneisyyden ei tarvitse antaa vallata sinua kokonaan. Siihen voidaan vaikuttaa. Hae tukea ja apua. Meidät löydät www.utha.fi.

Kirjoittaja Satu Kaski