Henkinen palautuminen

Palautumisesta puhutaan paljon ja sen merkitys suorituskykyyn on merkittävä. Tiedämme, että kukaan ei jaksa, jos ei ehdi palautua välillä. Karrikoiden lihas tarvitsee ärsykkeen kehittyäkseen, mutta kehittyy vasta levossa ja aviot tarvitsevat ärsykkeitä, mutta muokkaavat tarvittavat ärsykkeet käyttöön vasta levossa. Karrikoidun sanotuissa lauseissa piilee totuus.

Palautuminen sanana on myös mielenkiintoinen. Se viittaa muun muassa siihen, että on palauduttava jostakin ja johonkin. Esimerkiksi urheilijan on palauduttava rankan harjoitusjakson jälkeen ja valmentajan on palauduttava pitkän työpäivän jälkeen. Heidän on palauduttava, jotta jaksamista ja intoa riittää seuraavaan koitokseen.  Toki kenenkään ei ole pakko palautua, mutta palautuminen takaa sen, että kehittymistä voi tapahtua, virtaa ja energiaa riittää sekä tätä jaksaa toistaa vuodesta toiseen.

Mitä palautumisesta tiedetään?

Palautumista on tutkittu niin urheilussa kuin työelämässäkin. Palautumisen fysiologiasta ja psykologiasta tiedetään jo paljon. Yksinkertaistettuna:

Me tiedämme, että nukkuminen ja lepo on ihmiselle tärkeää. Sitä voidaan kompensoida jonkin verran päivälevolla, meditaatiolla ja rentoutumisella, mutta pitkässä juoksussa nukkumisongelmat alkavat syödä sekä fyysisesti että henkisesti.

Me tiedämme, että irrottautuminen työstä tai intohimon kohteesta, kuten urheilu monelle on, on tärkeää, jotta jaksaa panostaa uudestaan työhön tai urheiluun. Henkisesti jaksaa latautua uudelleen, kun pääsee hetkeksi irti.

Me tiedämme, että mikrotauot ovat tärkeitä. Ne palauttavat, antavat aikaa maadoittua ja päästää hetkeksi irti siitä, mitä oli juuri tekemässä.

Me tiedämme, että läsnä oleminen hetkessä laskee stressihormonien tasoa ja mieli pääsee lepäämään hetken olemisen tilassa.

Me tiedämme, että liiallinen kuormitus johtaa uupumukseen ja ylikuormitustilaan.

Miksi henkinen palautuminen sitten on niin vaikeaa?

Ensinnäkin palautuminen ei ole kaikille vaikeaa ja toisaalta kaikilta se voi mennä pieleen. Palautumiseen ei vaikuta vain ihmisen oma tahtotila, vaan myös konteksti, jossa hän elää. Esimerkiksi valmentaja, joka toimii ainoana seuran palkattuna valmennuksen asiantuntijana, voi olla hankala päästää irti töistä, koska tekemättömien töiden määrä pursuaa ovista ja ikkunoista. Kyse ei ole omasta kyvyttömyydestä, vaan rakenteellisista tekijöistä, jotka tekevät mahdottomaksi huolehtia työtehtävistä edes säällisellä tasolla ilman ylitöitä. Yhtä lailla urheilija, jonka treenit loppuvat lähes päivittäin klo 21.00, ja jonka koulu-/työpäivä alkaa aamulla klo 8.00, ei ehdi millään palautua kuormasta.

Joskus palautuminen estyy, koska ihminen jää niin kutsutusti suoritusansaan. Tällainen ansa tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa suorittaa kaikkea. Ikään kuin elämä olisi kilpajuoksua erilaisten suoritteiden kanssa. Oikeastaan spontaani lepo ja palautuminen onnistuu vasta ”off-seasonin” aikaan. Urheilussa, jossa pyritään koko ajan kehittämään potentiaalia ja suorituskykyä, intohimo ja halu kehittyä voi muuttua vaateeksi, joka alkaa määrittää koko elämää. ”Kunhan teen tämän ja tämän, lepään sitten”. Ajatus siitä, että tämä suorittaminen on vain väliaikaista, helpottaa hetkeksi. Käytännössä kuitenkin tällainen osin tiedostamaton itsensä huijaaminen tulee tiensä päähän jossain kohtaa. On pelkkä illuusio ajatella tämän olevan väliaikaista, koska elämä tapahtuu tässä ja nyt. Tällaisessa ansassa ihmisellä voi olla aikaa ja tilaa rentoutua, se ei vain tunnu siltä: kaikesta on tullut suoritus, jopa pysähtymisestä ja meditatiiviseksi tarkoitetusta läsnäolon hetkestä.

Joskus palautuminen estyy, koska keho on jo liian ylivirittynyt. Ylivirittäytymiseen on monia syitä, kuten rankat elämänkokemukset, jotka eivät jätä rauhaan, liiallinen harjoittelu tai akuutti kriisitilanne elämässä.  Ylivirittäytyminen pitää kehon hereillä vähintään hienovaraisesti, jos ei rankasti huutaen. Se kuitenkin syö niin jaksamista kuin suorituskykyisyyttäkin. Ei ole harvinaista, että tämä polku johtaa urheilijalla ”ylikunto-”, ”alipalautumis-” tai ”ylikuormitustilaan” . Toisin sanoen siihen, että urheilu jää hetkeksi tauolle. 

Joskus palautuminen estyy, koska ihminen voi henkisesti niin pahoin. Olotilaan voi liittyä esimerkiksi syvää itseinhoa, häpeää tai epämääräistä ahdistavaa tunnetta. Ihminen ei itsekään ymmärrä, mikä on, kun periaatteessa kaikki on ihan hyvin. Tällainen ajattelu aiheuttaa syyllisyyttä ja lisää pahaa oloa. Palautuminen ei ole mahdollista, mikä hankaloittaa entisestään omaa tilannetta.

Joskus palautuminen estyy, koska ihminen on niin herkkä omille tuntemuksille. Jos jossain tuntuu jotain, sen täytyy tarkoittaa jotain. Esimerkiksi urheilija huomaa sydämen muljahduksen ja hän säikähtää sitä. Säikähdys voi virittää mielen hälytysjärjestelmän käyntiin. Tämän jälkeen hän jää kuulostelemaan itseä ja omaa sykettään. Kun huomio kiinnittyy kehoon, sieltä varmasti alkaa myös huomata erilaisia tuntemuksia ja aistimuksia. Näin ollen hän on hieman jännittynyt koko ajan. Lienee sanomattakin selvää, että palautuminen ei mahdollistu parhaalla mahdollisella tavalla.

Joskus palautuminen ei mahdollistu, koska sille ei ole aikaa. Päivät ovat täynnä ja yöt eivät riitä palautumiseen. Tekemistä ja touhua on vaan liikaa. Ihminen on stressitilanteessa koko ajan. Esimerkiksi urheilijan päivärytmiin kuuluu aamutreenit, työ- tai koulupäivä, iltapvä treenit, kavereiden tai perheen kanssa oleminen, mahdolliset kotityöt ja läksyt, jolloin illalla hän haluaa rentoutua Playstation pelin äärellä. Vaikka päivä on täynnä mukavia asioita, se on silti stressaavan kuormittavaa: keho ei osaa tunnistaa, onko stressi myönteistä vai kielteistä. Käytännössä tällainen ihminen on koko ajan liikkeessä. Palautuminen edellyttää myös henkistä pysähtymistä.

Mitä siis tehdä?

Palautumiseen ei ole yksiselitteistä vastausta, joka sopisi kaikille. Jokaisen tulisi löytää itselleen sopivia keinoja. Nämäkin keinot voivat vaihdella tilanteesta ja kontekstista riippuen. Alla on kuitenkin muutamia kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua palautumisesi hahmottamisessa.

1. Miten vuorokausi, viikko- ja kuukausi rytmisi mahdollistaa spontaanin väljyyden ja jonkin asian tekemättä jättämisen tai vaihtamisen toisenlaiseen tekemiseen?

2. Miten helppoa sinun on ankkuroitua vallitsevaan hetkeen?

3. Miten helppoa sinun on rauhoittaa kehosi, esimerkiksi syventää hengitys palleaan saakka, rentouttaa hartia- ja leukalihakset, ja antaa kehosi levätä?

4.   Millainen on olotilasi yleisesti ottaen?

5.   Miten helppoa sinun on päästää asioista irti?

6.   Miten tyytyväinen olet elämääsi tällä hetkellä?

Mikäli jokin kysymyksistä jäi mietityttämään, uskalla hakea tukea itsellesi.

Kirjoittaja Satu Kaski