Pitääkö minun tämäkin hoitaa? - Seurojen pirstaloitunut työkenttä haastaa hyvinvointia ja suorituskykyisyyttä

Hoidatko sinä valmentajana esimerkiksi leiri-, kilpailu-, majoitus- ja matkaan liittyvät varaukset? Pidät yhteyttä urheilijoihin ja heidän vanhempiinsa oikeastaan ympäri vuorokauden? Entä sinä toiminnanjohtaja, kirjoitatko yksin vastuullisuusraportin, toimintasuunnitelman ja -budjetin?

Ehkä osaatte ja tiedätte parhaiten, ja tämä kaikki sujuu teiltä käden käänteessä? Ehkä silti pohdit, mahdetaanko näin kuitenkin hukata turhaa energiaa ja resurssia. Onhan totta, että kun toiminnanjohtaja ja valmentaja tekee hallinnollista tukityötä, se on pois seuran ydintehtävien kehittämisestä ja eteenpäin menosta. Näin on ehkä aina tehty, ja ehkä juuri siksi muutoksen mahdollistamiseksi tarvitaan ulkopuolista tukea.

Mikä luo pirstaleisuutta?

Työskentelemme UTHAssa seuratasolla auttaen niin valmentajia, urheilijoita kuin seuran toimihenkilöitäkin. Tässä työssä meille on rakentunut kuva seurassa tehtävän työn pirstaleisuudesta ja siitä, mikä sitä aiheuttaa.

Osittain pirstaleisuus johtuu työn luonteesta. Urheilussa voidaan kehittää ja keskittää osaamista ja energiaa moneen eri suuntaan. Toisin sanoen työkenttä on laaja ja jokaiseen osa-alueeseen voi upottaa aikaa ja resursseja. Kuten urheilussa sanotaan, aina voi tehdä pikkuisen paremmin ja enemmän ja usein niin tehdäänkin.

Osin pirstaleisuus johtuu siitä, että työnjakoon voi tulla muutoksia toimihenkilöiden vaihduttua. Hallituksen vaihtuessa työtehtävät ja vastuut voivat myös vaihtua. Tällainen työnjaon ja tehtäväkenttien häilyvä luonne luo epäselvyyttä siihen, kuka ja mikä taho päättää ja tekee tietyt asiat. Helposti näissä tilanteissa se ainoa tai ne ainoat kuukausipalkkaa saavat päätoimiset tekevät kaiken sälän ja väliin jäävän työn, vaikka se ei olisi kokonaisuuden kannalta viisasta.

Pirstaleisuutta lisää myös Suomen hallituksen ja Olympiakomitean toiveet ja vaateet. Rahaa antavat tahot luonnollisesti haluavat vaikuttaa siihen, minkälaista toimintaa he rahoittavat. Vaikka tarkoitus on hyvä esimerkiksi vastuullisuuden, eettisyyden, työturvallisuuden ja yhdenvertaisuuden suhteen, se tuo lisätehtäviä, jotka tulee hoitaa. Tämäkin tuo pirstaleisuutta, joka aiheuttaa kuormitusta varsinkin työsuhteisilla työntekijöillä.

Mikä estää muutosta?

Olemme UTHAssa huomanneet, että valmentajat, urheilutoimenjohtajat, valmennuspäälliköt ja toiminnanjohtajat tietävät kyllä kipukohdat, mutta muutosta on vaikeaa toteuttaa. Suurin ongelma on usein se, ettei kertakaikkisesti ole resursseja eikä energiaa tehdä asialle mitään. Arki työn vaateineen vie mennessään.

Seuran piilevät rakenteet lisäävät pirstaleisuutta ja rakenteiden ontuvuutta. Tämä näkyy kuormituksen lisääntymisenä, mutta niin sanotusti syyllistä on vaikeaa osoittaa. Kun ei ymmärretä, eikä osata kyseenalaistaa totuttuja työtapoja ja -rooleja, muutosta on vaikeaa toteuttaa.

Kukin rämpii omassa työtaakassaan ja pyrkii tekemään sen mahdollisimman hyvin. Tilanne säilyy ennallaan. Dynamiikka kyllä toimii niin pitkään, kunhan tulokset vastaavat odotuksia. Mikäli odotukset eivät täyty riittävästi, alkaa dynamiikka syödä itse itseään – hyvinvointi ja suorituskyky heikkenee ja ristiriitojenkin määrä lisääntyy.

Mikä avuksi?

Olemme huomanneet, että tämänkaltaiset haitalliset tilanteet alkavat purkaantua ulkopuolisen avustuksella. Näin järjestyy lopulta aikaa pysähtyä tarkastelemaan rakenteita ja pohtimaan kunkin rooleja ja työtehtäviä myös jokaisen omien vahvuuksien ja kiinnostusten kohteiden mukaan.

Seurayhteistyössä urheilupsykologisen ymmärryksen lisäksi tarvitaan osaamista työ-, ja organisaatiopsykologiasta sekä kliinisestä kriisi- ja hyvinvointityöstä. Potentiaalia virittävän ja ennaltaehkäisevän organisaation kehittäminen tukee rakenteiden selvyyttä, urheilupsykologinen osaaminen vahvistaa suorituskyvyn kehittämistä ja kliininen osaaminen lisää matalankynnyksen mahdollisuutta puuttua asioihin ajoissa. On tärkeää havaita jo varhain, mikäli johtajuudessa, ryhmässä tai valmentajuudessa suunta lähteekin suorituskykyisyyttä ja terveyttä haittaavaan suuntaan.

Jos huomaat, että teillä seurassa olisi tarvetta selkeyttää rakenteita sekä vahvistaa suorituskykyisyyttä ja hyvinvointia, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi meihin UTHAssa. Eikö olisi aika helpottavaa, jos teidän seurallanne olisi käytössä vain yksi taho, jonka kautta voitte saada niin organisatorista, (työ)hyvinvointiin liittyvää kuin urheilupsykologista tukea ja apua?

Kirjoittajat Jaana Blom ja Satu Kaski