top of page

Kun syömisen kanssa tulee ongelmia

10.8.
3 min käytetty lukemiseen

Syömishäiriöt ovat yleisempiä urheilussa kuin nk. normiväestössä. Tekemämme tutkimuksen mukaan (Kaski, ym., 2020; 2022) suomalaisista urheilijoista jopa 17 % kipuili syömisongelmien kanssa. Kansainvälisten tutkimusten mukaan syömiseen liittyviä ongelmia on 4 % jopa 45 % urheilijoista (Reardon, ym., 2019). Urheilussa keho on työväline, joten painoon, ulkonäköön ja syömiseen liittyvä dynamiikka on läsnä kaikissa urheilulajeissa.


Syömiseen liittyviä ongelmia on tilastollisesti kuitenkin eniten esteettisissä, painoluokka- ja kestävyyslajeissa, johtuen myös lajien luonteeseen liittyvistä seikoista. Esimerkiksi esteettisissä lajeissa kehon habitukseen kiinnitetään huomiota, painoluokkalajeissa paino on yksi tekijä, joka määrittelee, miten pääsee kilpailemaan ja minkä kilpailuedun saa suhteessa muihin, kestävyysurheilussa ravinnon määrä suhteessa harjoituskuormaan on jo sinänsä iso asia. Nämä niin kutsutusti fysiologisesti ja lajiin liittyen katsotut edut sisältävät kuitenkin ison riskin ja ajateltu hyöty jää oletettua vähäisemmäksi suorituskyvyn laskun takia. Lisäksi syömisen rajoittamiseen sisältyy riski kehon kuivumisesta, loukkaantumisesta, saati että urheilijan emotionaalinen stressi kasvaa. Kaikki tämä lisää riskiä syömisongelman muuttumista diagnosoiduksi häiriöksi.


Oletettavasti syömisen ja painon kanssa kamppailu on yleisempää kuin tutkimukset osoittavat. Urheilijat aliraportoivat ongelmallisesta suhteestaan ravintoon ja mahdollisista äärimmäisten painonpudotuskeinojen käytöstä. Etupäässä syömiseen liittyvät hankaluudet ovat piilossa niin pitkään kunnes se alkaa näkyä joko habituksessa, käyttäytymisessä tai suorituskyvyn selittämättömissä muutoksissa.


Tutkimuksista tiedämme, että syömishäiriö riski kasvaa, mikäli lajissa ajatellaan kehon painolla olevan suuri merkitys suoritukseen tai että urheilija kokee painetta painon pudotukseen. Nuorilla kehotyytymättömyys on myös iso riskitekijä. Some maailma ja jatkuva vertailu muihin lisää tätä riskiä. Myös urheilijan oma suhtautuminen itseen ja urheiluun voi kasvattaa riskiä myös syömishäiriöön. Tällaisia tekijöitä on muun muassa perfektionistinen ylikontrolloiva suhtautuminen urheiluun, loukkaantumiset, vammakierteet ja ylikuormittuminen.


Mikään yksittäinen tekijä ei kuitenkaan tarkoita, että riski realisoituisi. Kyse on paremminkin altistumisen määrästä, laajuudesta ja intensiteetistä sekä toisaalta suojaavien tekijöiden läsnäolosta. Tällaisia suojaavia tekijöitä on muun muassa lähipiirin ja valmennuksen asenne kehittymiseen ja sen esteisiin. Kun valmentaja keskittyy suorituskyvyn kehittämiseen, taitojen kasvattamiseen eikä peilaa niitä painon tai kehon ulkoisen habituksen kautta, urheilijan on helpompi sietää painoon liittyvää urheilupuhetta muualta. Kun urheilijalla on olo, että hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on, painopuhe voi jäädä omaan lokeroonsa haittaamatta itseä. Kaikki tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monet kokevat häpeää, kun tarkkailevat, rajoittavat tai pohtivat omaa syömistään. Se on ikään kuin häpeällistä ja noloa: onhan urheilija kuitenkin jonkinlainen esikuva.


Mitä tehdä, jos ongelmia on


Se, että syömisen tai painon tai ulkoisen habituksen kanssa kipuilee, on yleisempää kuin ajattelemme. Näin ollen ensimmäinen askel on hyväksyä, että urheilussa ja tässä maailmassa keho on keskiössä ja sen kautta tulkitaan menestystä, onnistumista, kauneutta ja hyvyyttä. Kaikki altistuvat näille kehotulkinnoille. Kehorauha ja kehopositiivisuus ovat tästä kumpuavia pyrkimyksiä päästä tulkinnoista irti. Hyväksymisen kautta voi olla mahdollista sallia kipuilu ilman häpeää. Samalla se voi tarjota mahdollisuuden tunteista huolimatta tehdä asioita toisin.


Tärkeää on myös uskaltaa puhua kehosta, painosta ja syömisestä autenttisesti ja aidosti. Autenttinen ja aito puhe voisi tuoda esille uusia näkökulmia ja avauksia siihen, miten kukin selviää mahdollisesta sisäisestä kamppailustaan ”näyttää hyvältä” ja silti voida hyvin. Urheiluyhteisössä lupa kokea, puhua ja ottaa esille asiat sellaisena kuin ne kokevat, toisi turvaa ja uskoa siihen, että kivuliaidenkin asioiden kanssa voi selvitä.


Jos huomaa tai tulkitsee, että joku kipuilee syömisen, painon tai kehonsa kanssa, se kannattaa ottaa esille, huolimatta riskistä, että toinen loukkaantuu. Se kertoo, että välittää ja että toinen on itselle tärkeä. Jos toisen loukkaantuminen mietityttää, senkin voi sanoa ääneen. Myös oman pelon toisen suhtautumisesta voi ilmaista. Mikäli ihminen autenttisesti pyrkii avaamaan omaa näkökulmaansa, se välittyy, vaikkei jokaista sanaa osaisi täydellisesti ilmaista. Etupäässä vuorovaikutustakun tulevat, kun menettää yhteyden niin itseen kuin toiseen. Keskustelua käy tavallaan molempien selviytymiskeinot eikä yhteyttä itseen, saati toiseen ole.


Mikäli syömiseen liittyvät teemat mietityttävät tai tuntuu, ettei omin avuin selviä, apua on kyllä tarjolla. Avun piirissä selvitellään, mitä syömisen ongelmat ovat ja mihin ne liittyvät. Aina taustalla ei ole toive näyttää hoikemmalta tai lihaksikkaammalta, vaan esimerkiksi syvä ahdistus liittyen muuhun elämään, pakonomainen tarve tehdä asiat tietyllä tavalla tai hankaluus sietää omia kielteiseksi koettuja tunteita. Joskus jäsentymätön käsitys siitä kuka tai mitä on, voi näkyä syömisen kontrolloimisena. Syöminen voi häiriintyä siis monesta syystä. Kannatta hakea ammattiapua, jolloin ei hoideta pelkkää oiretta, vaan pureudutaan myös siihen, mikä oirehdintaa synnyttää.


Kirjoittaja Satu Kaski


 
 
 

Kommentit


UTHA_logo..png

  Mieli taiteessa ja urheilussa

© 2024 UTHA Oy

 Tietosuoja

  • Instagram
  • Facebook
bottom of page